Maulbronn
Maulbronn on Saksan kaupunki Baden-Württembergin osavaltion Enzkreisin piirikunnassa. Se sijaitsee Mühlackerin ja Knittlingenin välimaastossa. Maulbronnissa on arviolta 6 588 asukasta (vuonna 2018) ja sen pinta-ala on 25,4 neliökilometriä.
Maulbronnin alueelle rakennettiin 1147 luostari. Kun uskonpuhdistus saapui vuonna 1551 alueelle, luostari muutettiin luterilaiseksi luostarikouluksi. Maulbronnin kunta on ollut olemassa vuodesta 1838 lähtien. Se syntyi alun perin luostarikoulun ympärille muodostuneesta asutuksesta. Tuohon aikaan se kuului Württembergin kuningaskuntaan. Maulbronnista tuli kaupunki vuonna 1886.

Kartta - Maulbronn
Kartta
Maa (alue) - Saksa
Saksan lippu |
Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
DE | Saksan kieli (German language) |